sunnuntai 16. marraskuuta 2014

10 Ilmastot tropiikista jäätikölle


   Ilmastot tropiikista jäätiköille

Ilmastolla tarkoitetaan keskivertoa säätilaa tietyllä alueella noin 30 vuoden aikavälillä. Tällä pitkällä aikavälillä yksittäisten vuosien sää vaihelut eivät vaikuta merkittävästi. Ilmastoon vaikuttavia tekijöitä ovat siis etäisyys päiväntasaajalta ja merestä sekä merivirrat ja merituulet.

Ilmasto alueiden jakamisessa voidaan käyttää useita menetelmiä, kuten lajittelu manner, meri ja väli-ilmastoihin, mutta yleisin lajittelu tapa on ilmavyöhykkeisiin jakaminen. Ilmastovyöhykkeet ovat: Trooppinen ilmasto, kuiva ilmasto ,lauhkea ilmasto, viileä ilmasto ja jää ilmasto.

Trooppinen ilmasto sijoittuu päiväntasaajan alueelle ja siellä oleva keskilämpötila ylittää +18 asteen. Trooppisessa ilmastossa ei havaita eri vuodenaikoja vaan sää tila pystyy melko samana koko vuoden. Ilmasto siellä on todella kosteaa ja sademäärä on suuri.


Kuivat ilmastot sijoittuvat taas kääntöpiirien molemmin puolin. Laskevat ilmavirtaukset ovat alueella yleisiä ja tästä syystä siellä oleva ilmasto on kuivaa ja säätiloissa ei ole merkittäviä muutoksia. Aavikot kuuluvat kyseiseen alueeseen ja siellä vallitsevan ilmaston vuoksi kasvillisuutta ei juurikaan ole siellä havaittavissa.



Lauhkea ilmasto sijoittuu kääntöpiirien ja napapiirien välille erityisesti Välimeren alueelle. Lauhkeassa ilmastossa kesät ovat kuumia ja talvet aika leutoja. Kyseinen alue on hyvin mieluisa esim suomesta matkustavien turistien lomakohteeksi sen lämpimän ilmaston vuoksi.


Viileä ilmasto on meille suomalaisiille tutuin. Viileässä ilmastossa yleistä on kylmät talvet ja lauhkeat kesät. Sateita tulee ympärivuoden aika tasaisesti. Viileässä ilmastossa on havaittavissa neljä vuodenaikaa kesä, kevät, talvi ja syksy.


Jääilmasto on nimensä mukaan sijoittuva jäiselle alueelle napojen ympärille. Jääilmastossa vallitsee ainainen jään peitto ja siellä kasvillisuus on tundraa ja hyvin karua.



El Nino ja La Nina ovat luonnollisia ilmastohäiriöitä, jotka ilmenevät erityisesti Tyynenmeren alueella.

Trooppiseen ilmasto vyöhykkeeseen kuuluu: sademetsä-, savani- ja monsuuni-ilmasto.

Kuivaan ilmastoon kuuluu: aro- ja aavikkoilmasto

Lauhkea ilmastoon kuuluu: kostea subtrooppinen-, kostean lauhkea- ja välimerenilmasto

Viileään ilmastovyöhykkeeseen kuuluu: kostea mantereinen- ja subarktinenilmasto

Jääilmastoon kuuluu: Tundra ja jäätikkö

Vuoristoilmasto

Takaisin Norjaan!

Norja sijoittuu viileän ilmaston alueelle, joten siellä pääpirteittäin sää muistuttaa suomen säätä, mutta sateisuus ja tuulisuus on kuitenkin runsaampaa, kuin Suomessa.



Itse Norjassa vieraillessani keräsin tienlaidasta vaivaiskoivun oksia yhdeksännelle luokalle rakennettavaan kasvikansioon, kun niitä ei meillä Suomessa ole löydettävissä.                     




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti