perjantai 3. lokakuuta 2014

3- Maapyörii radallaan

Kesä, kevät, syksy, talvi, aamu, ilta, päivä, yö mistä johtuu näiden muutos?  Maapallo kiertää auringon ympäri vuodessa ja tämä aiheuttaa sen että pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi , kun eteläisellä pallonpuoliskolla on kesä ja päinvastoin. Tämän takana on  maan akselin kallistuma , joka on sama koko kierron ajan. Kesäisin juhannuksen aikaan Suomen lapissa on yötön yö eli aurinko ei laske koko vuorokauden aikana samoin myös talvella on (kaamos)  = aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle, siihen vaikuttaa napoihin oleva etäisyys.
Maapallo kiertää kuvitellun akselinsa ympäri johon kuluu 24 tuntia sen seurauksena on yö ja päivä. Akselin ympäri pyöriessään eri alueet ovat valaistuneita auringon säteistä. Alueilla, joissa on pimento on tällöin yö ja jossa on valaistus on päivä.
Maa kiertää akselinsa ympäri itään , jonka seurauksena aurinko nousee idästä ja laskee länteen. Tämä saa aikaan aikavyöhykkeet joita on 24. Idässä kello on aina enemmän ja Lännestä tullaan jäljessä. Matkustaessa on tärkeää olla tietoinen kyseisen maan aikavyöhykkeestä, Suomessa käytetään UTC +2 aikatasoa ,suomeen on otettu kuitekin käyttöön kesäaika, jolloin kelloja siirretään tuntia eteenpäin jolloin käyttöön tulee UTC+3.

Tasukset & seisaukset 

Kevätpäiväntasaus 21 tai 23.3= Yö ja päivä yhtäpitkiä

Kesäpäivänseisaus 21 tai 26.6 =  Päivä pisimillään

Syyspäiväntasaus 22 tai 23.9 =Päivä ja yö yhtäpitkiä

Taslvipäivänseisaus 21 tai 22,12 = Yö pisimmillään


(s.24 tehtävä 4)  Mistä kääntöpiirit ovat saaneet nimensä?

Kääntöpiirit ovat saaneet nimensä siitä, että auringon zeniittiasema liikkuu alku vuodesta vain pohjoisemmaksi, kunnes kesäpäivänseisauksena se koskettaa kravunkääntöpiiriä.

Kokemuksia

Itse käydessäni lomareissulla Norjassa koin yöttömänyön valoisuuden se tuntui erikoiselta mutta oli upea kokemus!


TAKAISIN NORJAAN

Norja kuuluu UTC+1 aikavyöhykkeelle, joten aika on siellä tunnin jäljessä suomen ajasta. Norjassa on selkeät neljä vuodenaikaa, mutta Norjan tuntureilla on vielä kesälläkin näkyvissä lunta.

                                     Kevään merkkejä ilmassa


Kesällä muisto talvesta pilkahtaa vuorien huipulla

                      Ruskaisa syksy





Niiin hyytävää ja kylmää jäämeren rinnalla







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti